Delfoin metamorfooseja

Futura 1/2007 s. 102-114

TIIVISTELMÄ

Delfoi-menetelmän on tunnistanut palautteisista kyselykierroksista sekä niihin reagoivasta anonyymistä asiantuntijaraadista. Niin ei välttämättä ole enää. Delfoin ominaispiirteet on yksi kerrallaan kyseenalaistettu eikä perusteitta. Mielenkiintoista on, ettei kyseenalaistaminen ole heikentänyt metodin suosiota. Pikemminkin päinvastoin.

Katsauksessa tarkastellaan menetelmäpiirteitä viimeaikaisen tutkimuksen valossa. Erityisesti pohditaan asiantuntijuuden muuttuvaa luonnetta sekä sen vaikutuksia menetelmäkehitykseen. Delfoille ennustetaan uusia käyttökohteita. Metodia suositellaan sekä avoimeen kansalaiskäyttöön, työyhteisöihin että myös oppimismetodiksi kouluihin. Artikkelilla on empiiris-kokeellista tausta-aineistoa verkossa osoitteessa http://www.edelfoi.fi/delfoi .

Delfointemppeliin mentiin aikoinaan kysymään neuvoa sekä omissa että valtion asioissa. Oraakkelina hääri hurmospapitar Pythia, jonka sekavia sanoja papit tulkitsivat. Apollonin tulevaisuudentutkimuskeskus säilytti merkityksensä satoja vuosia. Toiminta lakkasi vasta kristinuskon levitessä.

Antiikin ihmisille tulevaisuuksia oli vain yksi. Jumalat sen tiesivät, mutta olivat kitsaita jakamaan tietoaan ihmisille. Nyky-ymmärryksen mukaan ”oikeita” tulevaisuuksia voi olla useita. Delfoi-menetelmän evoluutiossa on sama dialektiikka. Alkuun delfoi-tekniikalla tähdättiin konsensukseen, jota voi pitää yhden tulevaisuuden tuottamisena. Iso ero antiikkiin on siinä, että tulevaisuus on konsensus-delfoissakin tekemisen eikä sopeutumisen kohde. Myöhemmin delfoi – tekniikasta kehitettiin menetelmämurteita, joissa avataan useita tulevaisuuspotentiaaleja eikä ruhjota niistä yhtä toisia paremmaksi.

Delfoin eri versioita ovat läpi sen lyhyen historian yhdistäneet samat tunnuspiirteet: anonyymisyys, asiantuntijuus ja iteratiivisuus. Viime aikoina kukin ominaislaatu on vuorollaan kyseenalaistettu.  Menetelmämuutoksiin ovat vaikuttaneet sekä viestintäteknologian kehitys että laajeneva ymmärrys (yhteisö)tiedon muodostuksesta. Uudelleenarviointien jäljiltä delfoi on käytetympi kuin koskaan. Uudistaminen on tehnyt hyvää, mutta tunnistaako metodia enää delfoiksi?

Delfoiprosessi

Gordon (2005)kuvaa alkuperäisen delfoi -tekniikan perusvaiheet avaruusesimerkin kautta. Tehtävänä on arvioida, milloin ihminen laskeutuu ensi kerran Marsiin. Sen selvittämiseksi kootaan 15–35 henkilön ryhmä erityyppisiä asiantuntijoita (avaruustutkijoita, tähtitieteilijöitä, raketti-insinöörejä), joilta kultakin kysytään aluksi aika-arviota Marsiin pääsemisestä. Toisessa vaiheessa vastaajille näytetään ensimmäisen kyselykierroksen vastausjakaumat ja poikkeavien vastausten esittäjiä pyydetään tarkistamaan kantaansa tai perustelemaan näkemyksensä. Kolmannessa vaiheessa täydennetty ja tarkistettu ryhmätulos esitetään kaikille vastaajille, joita kannustetaan vielä kerran täydentämään ja tarkistamaan vastauksensa ja argumenttinsa. Kierrosten jälkeen aineisto analysoidaan ja lopuksi raportoidaan tulokset.

Lähestymistapa on popperilainen. Delfoi-prosessissa tuotetaan erilaisia näkökulmia, hypoteeseja ja väitteitä, jotka saatetaan avoimen asiantuntijatestin ja argumentoinnin kohteeksi. Prosessissa pyritään seulomaan näkemykset jaetuiksi tai erimielisiksi yhteisönäkemyksiksi. Molemmat lopputulemat ovat arvokkaita. Erimielisiä voidaan olla paitsi argumenteista myös tavoitteista, vaihtoehtojen todennäköisyydestä ja haluttavuudesta.

Delfoi on leimallisesti asiantuntijamenetelmä. Sen paneeliksi nimettyyn raatiin valitaan tutkimusaihetta eri suunnilta hallitsevia eksperttejä. Nämä asiantuntijat saatetaan vuorovaikutukseen aiheen teemojen ja toistensa kanssa tavalla, jossa korostuvat asiaperustelut vastaajien aseman ja auktoriteetin sijasta. Paneelikoot vaihtelevat pienryhmästä tuhansiin vastaajiin. Teknologian ennustetutkimuksissa on suosittu suuria asiantuntijajoukkoja ja yhteiskunnallisissa kiistakysymyksissä pieniä ryhmiä.

Suomalaisen delfoi -tutkimuksen tiennäyttäjä on Osmo Kuusi (1999), joka väitöksessään selvitti perusteellisesti delfoin tieto-oppia. Kuusen argumentoiva delfoi (Argument Delphi) kuuluu yhteiskunnallisen delfoi - konseptien kategoriaan (Policy Delphi),mutta on esikuvaansa informaalimpi ja argumentatiivisempi. (Turoff 1970, 2002, 80-96) Kuusen ansiota on, että Suomea voi pitää delfoin suurvaltana. Menetelmällä on vankka asema etenkin yhteiskuntapoliittisen päätöksenteon valmistelussa. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta ja Sitra ovat usein käyttäneet delfoita tulevaisuuspenetraation työkaluna.

Anonyymisyys

Asiantuntijoiden nimettömyydellä vältetään ilmaisu- ja kuuntelurajoitteita, joita kohdataan kasvokkainryhmissä. Panelistin asema - korkea tai alhainen status - ei anonyymiprosesseissa pääse vaikuttamaan muiden mielipiteisiin. Vastaajan ei tarvitse pelätä kasvojen menetystä, vaikka vastaisikin "väärin" tai kommentoisi "löysästi". Hänen ei myöskään ole tarpeen varoa kannanottoja, joita työnantaja ei julkisina hyväksyisi. Intressi- tai arvokonflikteissa asiat eivät henkilöidy samalla tavalla kuin personoidussa kommunikaatiossa.

Petri Tapio(2002a, 60-66, 2002b, 87) kyseenalaistaa anonymiteetin väitöstutkimuksessaan liikenteen tulevaisuudesta. Tapio käyttää delfoita työkaluna skenaarioiden systemaattiseen luomiseen tavalla, jossa asiantuntijahaastatteluiden avulla muodostetaan tutkimuksen argumenttiperusta. Mielipiteistä klusteroidaan (ryhmitellään) skenaarioiden perusmuuttujat. Tutkimuksessa anonymiteetti ei ole merkityksellistä, koska asiantuntijoiden katsotaan edustavan tiettyä intressiryhmää ja asiantuntijaheimoa, jota yhdistää samanmielisyys tutkittavan ilmiön ymmärryksen suhteen.

Tapion erittelevän politiikka -delfoin (The Disaggregative Policy Delphi) lähtökohtana on pitkälle rakenteistunut ja institutionaalistunut yhteiskunta, jossa kaikille varteenotettaville mielipidesuunnille on löydettävissä edustajayhteisö. Delfoi-tekniikalla kaivetaan yhteisötieto esiin sekä saatetaan toisten kommentoitavaksi. Käytössä on tavallaan ”yksi argumentti, yksi ääni” - periaate. Kukin tiedontuottajataho on tutkimuksen kannalta samassa asemassa kuin toiset riippumatta siitä, mikä on instituution asema, kannatus ja auktoriteetti.

Tapion malli ei toimi yhtä hyvin, kun tunkeudutaan liikennepäästöjen sijasta sosiaaliseen tulevaisuuteen, jonka mahdolliset instituutiot ovat vielä muodostumatta. Kuinka tutkitaan edustuksellisuuden kautta sellaista oppimisen tulevaisuutta, jossa oppijoina ovat koneet? Ei se mahdotonta ole, koska keinoälyn kannattajatkin ovat organisoituneet. Vaikeuksia tulee viimeistään silloin, kun osapuolta ei ollenkaan tunnisteta. Sellaisen kaivamiseen delfoi on kelpo menetelmä, mutta siinä tapauksessa anonyymi tutkimus puoltaa edelleen paikkaansa.

Anonyymisen ja julkisen esiintymisen välimuoto on nimimerkin käyttö. Anonyymisyyden edut säilyvät, mutta keskustelu voi henkilöityä internetin keskustelufoorumeista tutulla tavalla. Nimimerkin käyttö jämäköittää vastauksia varsinkin kommenteissa ja argumenteissa. Panelistit personoituvat, kun irrallisista mielipiteistä kasvaa näkemyslinjoja. Nimimerkkien käyttö luo ryhmään potentiaalisesti sosiaalista rakennetta, tunne-energiaa ja ryhmäidentiteettiä.

Pedagogisissa delfoi-harjoituksissa on käytetty rooleja nimimerkkien ohella. Rooli etäännyttää epävarmuudesta ja mahdollistaa heittäytymisen leikkiin, josta saattaa tulla enemmän totta kuin tosisimulaatiosta. Hyviä kokemuksia on saatu myös metodimuunnelmista, joissa alkukierrokset käydään tunnistamattomina tai nimimerkkien kanssa, mutta viime kierroksilla otetaan oikeat nimet käyttöön. Näin erityisesti silloin, kun ryhmä on toisilleen ennestään tuttu ja tottunut toimimaan yhdessä. Oma erityistapauksensa on se, kun asiantuntijapaneeli kootaan ennen tai jälkeen varsinaisten kierrosten yhteiseen seminaariin.

Managerien paljon käyttämiä motivointikeinoja on tieto asiantuntijapaneelin eksklusiivisuudesta. Olkoonkin että delfoi-prosessi on anonyymi, osallisuus siihen ei ole. Tieto muista osallistujista kiinnostaa panelisteja. Nimekkäät mukanaolijat houkuttelevat muita osallistumaan. Asiantuntijoiden nimet listataan myös tutkimusraporttiin.

Sosiaaliset vetovoimatekijät ovat tärkeää perusenergiaa delfoi-prosessissa. Keskenään argumentoimaan oppivan paneelin luomiseen pelkkä sosiaalinen vetovoima ei riitä. Antiikin asiantuntijat neuvovat käyttämään siinä tilanteessa kaikkia retorisia laatuja: eetosta, paatosta ja logosta. Logos eli järki on niistä delfoissa tärkein, mutta laiska ja hyödytön, ellei sitä voimaannuta syvä tunne ja arvokkaat pyrkimykset. Anonyymisyyden riski on se, että se veltostuttaa ja piilottaa tunteita ja intentioita.

Asiantuntijuus

Delfoin vetovoima tulee sen epiteetistä asiantuntijamenetelmä. Alansa parhaat tietäjät ja taitajat ovat poikkeuksellisen ymmärryksensä takia toisia edellä myös tulevaisuuteen tunkeutumisessa. Kuusen (1999) mukaan delfoi -kelpoisen ekspertin tulee (1) olla oman tiedonalansa kärjessä, (2) olla kiinnostunut eri tiedonaloista, (3) pystyä näkemään yhteyksiä kansallisen ja kansainvälisen, nykyisen ja tulevan kehityksen välillä, (4) kyetä tarkastelemaan ongelmia myös epätavanomaisesta näkökulmasta, ja (5) olla kiinnostunut tekemään jotain uutta. Kuusen kuvausta voi pitää koko paneelin ja sen osajoukkojen ominaisuuksien esittelynä. Sellaisena se heijastaa modernia käsitystä asiantuntijuudesta.

Erikoistuminen on teollisen yhteiskuntavaiheen menestymisresepti, joka korostaa asiantuntijuuden merkitystä. Moderniin asiantuntijuuteen on sisäänkirjoitettu myös hierarkia, joka toistuu kaikissa sosiaalisissa rakenteissa kuten koulutusohjelmissa ja ammattinimikkeissä. Asiantuntijuudella on yhteys tieteen ideaaleihin ja etenkin tiedon objektiivisuuteen ja riippumattomuuteen.

Delfoin onnistumisen kannalta asiantuntijapaneelin toiminta on ratkaisevaa. Siitä johtuu myös se kokemuksellinen paradoksi, että sitä mukaa kun teknologia on helpottanut ja nopeuttanut delfoin toteuttamista, henkilökohtaisten asiantuntijahaastattelujen määrä on kasvanut. Asiantuntijaa on entistä vaikeampi pysäyttää huolella vastaamaan saati keskustelemaan. Siksi managerin on tultava kasvavalla intensiteetillä yhä lähemmäs ja henkilökohtaisemmin vastaajaa.

Määritelmä murroksessa

Nykysuomen sanakirjakuvaa asiantuntijan tietäjäksi, ”jolla on asiantuntemusta, erikoisia, tavallista perusteellisempia (ammatti)tietoja joltakin alalta”. Delfoi-käyttöön sopii hyvin sanakirjan tarkentava määre: ”erikoistuntija, ekspertti, varsinkin kutsuttuna antamaan lausuntonsa jostakin alaansa kuuluvasta asiasta”.  Sanakirjakuvaus on staattinen, mutta Wikipedia ennakoi muutosta.

Murtumasta kertoo jo se, että Wikipedia määrittelee asiantuntijuuden (expert) mutta Encyclopedia Britannica ei.  Wikipediakin lähtee perinteisesti siitä, että asiantuntijan tunnistaa luotettavan tiedon, tekniikan tai taidon hallinnasta. Eksperttiasiantuntija (expert) eroaa spesialistiasiantuntijasta (specialist) siinä, että spesialisti kykenee ratkaisemaan ongelman, kun taas ekspertti tietää ratkaisun. Ekspertin vastakohta on maallikko (layman) ja spesialistin yleistietäjä (generalist). Wikipedian tiedossa on myös, että yksilöt ovat usein asiantuntijoita joillakin aloilla ja maallikkoja toisilla.

Kiinnostavaa Wikipedian määrittelyssä on vihje siitä, että asiantuntijuuden laadut ovat murroksessa. Täydentävän näkökulman mukaan asiantuntijuus ei enää ole niinkään yksilön kuin yhteisöjen ja verkostojen ominaisuus.  Tieto ei perimmiltään ole saavutettavissa staattisena vaan se kiinnittyy erottamattomasti sosiokulttuuriseen kehitykseen. Tietäminen (tiedon muodostus) on perusolemukseltaan sosiaalinen ilmiö, joka on sidottu yhteistoimintaan, käytäntöihin ja kieleen. (Bereiter 2002, 174-210, Tuomi 1999, 411–416)

Kollektiivisen tietokäsityksen pohjalta delfoille on tarjolla uusi kehityssuunta. Sitä voi suositella oppivien yhteisöjen ja verkostojen työkaluksi, jonka avulla kartoitetaan tulevaisuuspolkuja toiminnan vaihtoehtoja tutkien ja uusia ympäristömuuttujia monitoroiden. (Cross & Parker 2004)Tähän tarkoitukseen delfoi sopii hyvin, onhan se itsekin mitä ilmeisin yhteisöoppimisen väline.

Kollektiiviseen tiedonmuodostukseen

Mihail Bahtin (1993)pelkisti tieto-oppinsa luokitteluun tieteellisestä, taiteellisesta ja eksistentiaalisesta tiedosta. Tieteellinen tieto on varmistettua totuutta, jonka rajoitus on tiedon atomistisuus. Empiirisistä totuuksista saa työläästi rakennetuksi tarinaa, joka paljastaisi motiivit ja pyrkimykset, ristiriidat ja onnen hetket. Se on Bahtinin mukaan taiteellisen tiedon tehtävä, jolla on arvo silloinkin, kun mikään kertomuksen yksityiskohta ei ole tieteellisesti totta. Tunnemme Tuntemattoman sotilaan narratiivisen voiman. Tarinasammosta suihkuaa uusia tulkintoja kansallisista johtamisopeista persoonallisuusanalyyseihin. Ne jo tavallaan toteuttavat Bahtinin eksistentiaalista tiedonlajia eli sitä, mitä ei vielä ole, mutta voisi olla. Pentti Malaskanimittää tällaista tulevaisuustietoa näkemystiedoksi.

Delfoi -prosessin kautta kertyy eksistentiaalista tarinatietoa esimerkiksi skenaarioiden muodossa. Kaksi muuta Bahtinin käyttämää termiä ”moniäänisyys” ja ”dialogisuus” ovat myös asiantuntijuuden kannalta mielenkiintoisia. Ne liittävät staattisiin osaamisiin tiedontuottamisen prosessikykyjä. Moniäänisyydellä Bahtin tarkoittaa äänten, puhujien ja mielipiteiden erilaisuutta ja itsenäisyyttä suhteessa toisiinsa. Joukkojen viisaudessa samalla asialla ovat termit diversiteetti (diversity) ja itsenäisyys (independence). (Surowiecki 2004)

Jazz-metaforaa käyttäen ideaalipaneelissa kullakin jäsenellä on kyky soittaa solistisesti. Soittajien määräkään ei voi olla silloin kovin suuri. Nautittavaa yhteissoittoa syntyy, kun solisti osaa myös vetäytyä taustalle tukemaan toisten instrumenttien soittajia. Dialogisuuden ytimessä on kyky aktiivisesti ja toista inspiroiden kuunnella. Tällaiseen yhtyesoittoon delfoi-tutkimuksissa on päästy valitettavan harvoin.

Murrosaika nostaa esiin uusia logoksia, joiden kantameemi on verkostomainen tapa toimia. Se ei johda eksperttiosaamisen merkityksen katoamiseen, mutta purkaa sulkeutuneita ja hierarkisia professioita monialaisiksi verkostoiksi, joissa asiantuntijuuden tärkeä metaominaisuus on kyky kytkeytyä toisiin asiantuntijuuksiin. Asiantuntemus ja kyvykkyys ovat silloin lisääntyvästi yhteisöjen, organisaatioiden ja verkostojen emergenttejä ominaisuuksia.

Moniaineksinen paneeli – muunkin kuin eksperttitiedon suhteen - on myös ongelmanratkaisukyvyn suhteen paras tae siitä, että delfoi-kierrokset tuottavat riittävästi vaihtoehtoja, vaihtoehtojen perusteluja ja ratkaisumalleja. Joukkojen viisauden desentralisaatio-ajatusta (Surowiecki 2004) soveltaen paneeleihin on hyvä varata paikat kaikille asianosaisille: eksperteille, spesialisteille, generalisteille ja maallikoille. 

Asiantuntijuuden rinnalle asianosaisuutta

Oppivana yhteisönä delfoipaneelin aikaansaannokset ja luovuus riippuvat muustakin kuin kyvystä tietää paljon ja syvältä. Tosiasiatiedon rinnalle paneeli pitää varustaa systeemitiedolla (Bahtinin tarinatieto), joka edellyttää generalistista asiantuntemusta. Dialogi- ja kommunikaatiokykyjen - joihin voi laskea myös kyvyn ärsyttää muita – merkitys kasvaa, kun mahdollisuudet panelistien suoraan vuorovaikutukseen lisääntyvät. Verkostojen ja joukkojen viisauden opit luovat painetta purkaa kollegiaalisia asiantuntijainstituutioita, jotka yhdenmukaistavat jäsentensä käyttäytymistä. Ivan Illich (1973)varoitteli sellaisesta yhteiskunnan yli-institutionaalistumisesta jo pari sukupolvea sitten.

Illich (1975, 1977)kritisoi jatkuvasti erikoistuvaa yhteiskuntaa siitä, että se erottaa yhä useammat ihmiset luovasta toiminnasta. Erikoistunut ja privilegioitu sosiaalinen maailmanjärjestys ylläpitää puutetta ja riippuvuutta asiantunti­jasta. Ihminen ikään kuin irrotetaan kyvystä ratkaista omia asioitaan. Illich vaatii manipulatiivisten instituutioiden tilalle vertais- ja verkostotoimintaa, jonka tuntomerkkeinä ovat ihmisten välinen autonomia ja kanssakäyminen kulloisenkin toimintaympäristön kanssa. Ajattelulla on ilmeiset yhtymäkohtansa sosiaalisen pääoman teoriaan. (Putnam 2002)

Asiantuntijuuden kapea tulkinta voi johtaa niin delfoissa kuin muutenkin kulttuuriseen indoktrinaatioon, jossa eksperttiys uusintaa eliittiä ja argumentointi tyhjenee sofistiseksi retoriikaksi. Sofistit viljelivät aikoinaan pintatietoa, jonka tehtävänä oli luoda mielikuva asiantuntijuudesta. ”Sokrates pyrki osoittamaan, että vaikka ihmiset esiintyvät asiantuntijoina, jotka tietävät kaikenlaista, ja suostuttelevat toisia hyväksymään kantansa, heidän väitteensä ovat huonosti perusteltuja, koska ne ovat ristiriidassa heidän muiden uskomustensa kanssa ja siten järjettömiä hyväksyä. Sokrates julistautui sofistien ja puhetaidonopettajien vastustajaksi. Hän syytti näitä siitä, että he kiinnittävät huomion pelkästään toisten voittamiseen puolelleen, vaikka olennaista on se, ovatko ne asiat tosia, joita vakuuttelu koskee.” (Sihvola 1997)

Asiantuntijuuden rinnalle tarvitaan myös asianosallisuutta ja toimintatapoja, joilla tutkittava asia, asiantuntijuus ja osallisuus (intressi) kohtaavat. Delfoi on samantapainen sosiaalinen konstruktio kuin konsertto. Molemmilla on tietyt pelisäännöt, joiden perusteella ne tunnistetaan ja joiden mukaan ne tulkitaan. Formaatti on vakio, muttei sido sisältöä. Viulukonserttoa ei voi kirjoittaa ilman viulun solistisuutta, mutta nuotinnos on vapaata. Delfoin solistiset äänet nousevat kiistakysymyksestä, johon haetaan ymmärrystä. Ongelman ratkominen vaatii virtuositeettia, jossa riitasoinnuilla voi olla tärkeä sijansa. Delfoin partituurissa soi moniääninen tulevaisuus silloinkin kun tavoitellaan harmoniaa (konsensus). Konserton osia vastaavat delfoin kierrokset ja orkesteria paneeli, jonka tahtipuikkoa heiluttaa manageri.

Iteraatio ja palaute

Delfoin erottaa survey-metodeista sen iteratiivisuus ja palautteisuus (feedback). Päinvastoin kuin gallupeissa mielipiteitä ei kerätä vain analysoitavaksi, vaan vastaustieto kierrätetään takaisin eksperteille. Palautetiedon avulla vastaajia ohjataan perustelemaan valintojaan. Tiedon muodostus etenee kierroksittain niin, että edellinen kyselykierros muodostaa pohjan seuraavalle. Prosessi muistuttaa ideaalidialogia, jota mm. Buber ja Bahtin ovat kuvanneet. Vuoropuhelussa pyritään kohtaamaan erimielisyydet ilman vastakkainasettelua ja tutkimaan näkökantoja, joita ei itse kannata.

Delfoi-tutkimus käynnistetään jostain ajan- tai tulevankohtaisesta riita- tai kiistakysymyksestä (engl. issue = ”a matter that is in dispute between two or more” ). Ihanteellinen kiistakysymys on kiinnostava, julkinen ja ratkaisematon keskustelunaihe (”a vital or unsettled matter”), joka odottaa lähitulevaisuudessa ratkaisuaan. Englannin kielen kiistakysymystä tarkoittavalla ”issue” – termillä on mielenkiintoinen lisämerkitys. Se tarkoittaa painosta tai antia, esimerkiksi osakeantia (emissio). Metaforaa jatkaen delfoi – prosessissa kiistakysymykselle voidaan antaa tulevaisuusannin sivumerkitys. Delfoi-prosessi on intellektuaalinen sijoitus tulevaisuuteen!

Ensimmäisen kierroksen kysely käynnistää varsinaisen tutkimusprosessin. Sillä on kaksi tehtävää sen lisäksi, että kyselyllä kerätään asiantuntijatietoa. Se orientoi tutkimusaiheeseen ja auttaa vastaajia asemoimaan itsensä tutkittavan ilmiön ja toistensa suhteen. Toisen ja kolmannen kyselykierroksen kommenteilla ja argumenteilla vastaajat selventävät kantojaan ja pyrkivät vaikuttamaan muiden käsityksiin. Panelisteilla on mahdollisuus tarkentaa vastauksiaan prosessin kuluessa. Jos niin tapahtuu, se on myönteinen signaali kuuntelusta ja dialogipotentiaalista. Kierrosten välillä manageri analysoi tuloksia ja muokkaa esitetyistä argumenteista uusia väitteitä, joista paneeli uusilla kierroksilla ”äänestää”.

1990-luvun loppupuolelle asti delfoi -tutkimukset toteutettiin kirjepostina, jolloin kierrosten väliset tehtävät ja erot olivat selkeät. Ensimmäisen kierroksen kirjeessä oli kyselylomake ja siinä tilaa kommenteille. Toisen kierroksen kirjekuoreen koottiin tuloksia ensimmäisestä kyselystä, jonka vastausten pohjalta kyselylomake muokattiin toisen kierroksen tarpeisiin jatkokommentoitavaksi. Sama kuvio toistui kolmannella kierroksella, joten asiantuntijoilla oli siis kaksi tilaisuutta kommentoida muiden kommentteja.

Sähköpostivälitteisessä delfoissa prosessia on voitu olennaisesti nopeuttaa, mutta kommentointikäytäntö on säilynyt entisenlaisena. Manageri kokoaa kierrosten välillä kommentit, joten kommenttien kommentointi on mahdollista toiselle kyselykierrokselle siirryttäessä. Kommentointi ei missään vaiheessa kehity suoraksi dialogiksi, jossa panelistit olisivat suoraan kontaktissa keskenään.

Internet-delfoissa on mahdollisuus synkroniseen vuoropuheluun asiantuntijoiden kesken. Ensimmäisen delfoi -kierros rytmitetään esimerkiksi kahteen vaiheeseen, jolloin asiantuntija ensin vastaa kyselyyn ja kommentoi sitä. Toisessa vaiheessa hän saa nähtäväkseen vastausjakaumat, jolloin hän pääsee kommentoimaan toisten kommentteja. Panelisti voi vasta- ja lisäargumentoida sekä omien näkemystensä puolesta että toisia vastaan, ja kun muilla on sama mahdollisuus, keskustelu haarautuu ja argumentointi kehittyy jo ensimmäisen kierroksen jatkovaiheessa. Jos vapaa kommentointi ja omien vastausten muuttaminen sallitaan, ensimmäinen delfoi-kierros kurottuu toteuttamaan jo perinteistä toista kierrosta. Ero klassiseen toiseen kierrokseen on siinä, että kyselylomake on muuttumaton. Vasta kolmannelle kierrokselle mentäessä kyselyä muutetaan ja tiivistetään.

Internet-pohjaisessa delfoissa perinteiset kierrokset voivat iteroitua toisiinsa myös taaksepäin. Mikään tekninen syy ei estä paluuta aikaisempaan. Olennaista on edesauttaa paneelin ryhmäkommunikointia ja mahdollisuutta ongelmanratkaisuihin. Manageri auttaa asiantuntijoita säästämään energiaansa olennaiseen. Panelistien ei välttämättä tarvitse reagoida kaikkiin väitteisiin vaan niihin, joiden suhteen he tuntevat osallistumisen ja sanomisen tarvetta. Asiantuntija-arvioiden on todettu laadullisesti paranevan, jos panelistit voivat myös reflektoida vastauksensa luotettavuutta. (Turoff & Starr 1996)

Verkkovälitteisessä delfoissa kierrosjaksottelusta voidaan luopua kokonaan. DARPAssa kehitettiin kierroksettoman delfoin työkaluksi RT Delphi (Real-Time Delphi). Sillä tavoitellaan päätöksenteon nopeuttamista ja tehostamista. RT Delphi simuloi hypoteettista päätöksentekijää, jolle toimitetaan päätöksentekoon vaikuttava relevantti informaatio. (Gordon ja Pease 2006)Kierrokseton delfoi sopii hyvin myös barometrityyppisiin delfoi – sovelluksiin (tubaro), joita Turun kauppakorkeakoulun tulevaisuudentutkimuskeskus on toteuttanut.

RT Delphissä ei iteroida kierroksia, mutta palaute siinä on välitöntä samoin kuin mahdollisuus argumentointiin. Ohjelmisto informoi reaaliajassa paneelin äänestystuloksen keskiluvuin ja ohjaa vastaajia perustelemaan valintojaan. Siitä ei ole tietoa, kuinka hyvin ohjelmisto on täyttänyt odotukset päätöksentekosimulaationa, mutta Millennium – projektin tulevaisuuden ennakoinnissa RT Delphillä on ollut käyttökelpoinen.

Delfoi-kierrosten katalyytti on manageri tai manageristo. Manageritiimi tekee paneelin kokoonpanon ja kyselyiden kierrätyksen suhteen valintoja, joilla on vaikutusta tutkimusprosessin kulkuun. Rohkeatkin tavat motivoida ja kuljettaa paneelia ovat hyväksyttäviä, kunhan manageri ei manipuloi tuloksia tai argumentteja. Tutkijan etiikka ei ole menetelmäsidonnaista, mutta erilaista se on, kun tavoitellaan yhden totuuden sijasta monia tulevaisuuksia.

Verkko, verkostot ja uudistuva delfoi

Verkko ja tietotekniikka ovat avanneet polkuja delfoi-tekniikan kehittyä. (Turoff & Starr 1996)Tutkimuksen kulku on nopeutunut, kun kutsut kulkevat sähköpostitse ja kyselyihin vastataan www-lomakkeella. Suurimmat muutokset ovat kuitenkin tapahtumassa logistisen pinnan alla. Toistaiseksi ne ovat osin peittyneet pettymyksiin, jotka aiheutuvat siitä, ettei nopeampi ja helpompi ole automaattisesti parempi ja laadukkaampi.

Alkuvaiheessa uutta teknologiaa on sovellettu vanhaan konseptiin. Delfoin osalta kokeilut ovat tuoneet ehkä enemmän paluuta menneeseen kuin läpimurtoja eikä tilanne kansainvälisesti ole toisenlainen. Asiantuntijoiden tavoittaminen ja sitouttaminen on pulmallista. Internetin potentiaali ei realisoidu, kun asiantuntija-aika on kuormitettua ja delfoi-kyselyiden ero roskapostiin hämärtyy. Kuvaavaa, että sekä Kuusi (2006) että Tapio (2006)ovat korostaneet lähihaastattelun merkitystä verkon sijasta ja rinnalla.

Toinen delfoin nykyongelma liittyy asiantuntijuuden sisältöön, kuten edellä jo kuvattiin. Teollisen ajan asiantuntija määritellään vertailulaaduin, mikä tekee siitä luonteeltaan hierarkkisen. Toimijuuden kannalta tällainen asiantuntijuus on ongelmallista.Kun asiantuntijat tietävät ja tekevät tulevaisuuden muiden puolesta, se erottaa ei-asiantuntijat (pro)aktiivisesta tulevaisuustoiminnasta. Vierautumisen seurauksena ”asiantuntijat ja asiantuntijakulttuuri tukeutuvat aina uusiin asiantuntijoihin. Asiantuntijoilla on taipumus kartellisoida itsensä luomalla ´institutionaalisia barrikaadeja´ - esimerkiksi julistautumalla portinvartijoiksi tai valitsemalla itse itsensä avainrooleihin. Lopulta asiantuntijat kontrolloivat tietotuotantoa. He myös päättävät, mikä tieto on pätevää ja legitiimiä, ja keille on siihen pääsy.” (Finger & Asún 2001, 10)

Verkko on delfoi-menetelmän osalta samanlainen aitaukseen avattu portti kuin muillakin elämänalueilla. Hierarkiat on mahdollista purkaa verkostoiksi, yhdet ratkaisut moniksi rinnakkaisiksi ja toisiinsa kytkeytyviksi prosesseiksi. Ylikuormitetun asiantuntijaeliitin on mahdotonta antaa vastaus kaikkiin avoimiin tulevaisuuskysymyksiin. Paikallisiin ongelmiin ei edes ole tarjolla universaaleja ratkaisuja. Seuraavassa esitellään kolme delfoi-menetelmän evoluutiokonseptia, joista on jo kokemuksia ja joiden arvellaan lisääntyvän.

Mini- ja monidelfoit

Verkko mahdollistaa nopeat ja kevyesti resursoidut delfoi-tutkimukset. Pienimuotoinen delfoi-prosessi sopii keskikokoisten yritysten ja yhteisöjen aika- ja talousbudjettiin. Eräässä delfoi-kokeilussa työyhteisö tutki oman toimintansa kehityspotentiaaleja metaforien kautta. Työyhteisöpaneeli pohti kuuden yhteisömetaforan (sinfoniaorkesteri, jazz-yhtye, maan ystävät ry, fc barcelona, mafia ja muurahaiskeko) osuvuutta oman toimintansa malliksi kahden delfoikierroksen ajan.

Minidelfoi sopii tarkkarajaisiin ja pragmaattisiin hankkeisiin, joihin ei ole käytettävissä paljon voimavaroja. Aihe, kiistakysymys ja teemat rajataan tiiviisti. Kysely(t) ovat lyhyitä ja nopeasti vastattavia, mikä helpottaa paneelin rekrytointia ja paneutumista. Usein yksi kierrokseton kysely palautteineen ja keskusteluineen riittää. Asiantuntijapaneeli rajataan keskustelukokoon eli 7-15 henkilöön. Koko minidelfoin läpivienti sujuu parissa viikossa, kun asialla on kokenut manageri.

James Surowieckin (2004)kollektiivisen viisauden ehdot ovat ”delfoi-yhteensopivia”. Minidelfoinkin pitää varustaa aidolla mielipiteiden moninaisuudella (diversity). Asiantuntijaäänten tulee olla myös riittävän itsenäisiä (indpendence of opinion). vailla ryhmä- tai vertaispainetta tai muutakaan ryhmädynaamista vaikutusta. Kolmanneksi panelistien havaintopisteiden on hyvä olla hajautuneita paikallisesti ja osaamisten suhteen (desentralization).  Neljänneksi tarvitaankin sitten enää mekanismi, jolla yksittäiset arviot saatetaan kollektiiviseksi päätökseksi (aggregation). Sellainen mekanismi on delfoi, joka kollektiivisen viisauden työkaluna soveltuu yhteisöjen kehittämisen ohella myös laajentamaan paikallishallinnon demokratiavalikoimaa. (Mannermaa 2007, 136-149)

Verkko alentaa tulevaisuudestaan kiinnostuneiden organisaatioiden delfoi-kynnystä. Vaihtoehtojen avaaminen tai strategianmuodostus ei organisaatioille riitä, vaan ne tähtäävät RT Delphin tavoin selkeisiin valintoihin toiminnan suunnasta. Ulkopuolisin asiantuntijavoimin vahvistettu yritys- tai yhteisödelfoi on joustava väline tutkia ja tehdä valintoja tulevan toiminnan suunnasta.

Organisaatiokäytössä paneeli voi olla valmis sosiaalinen yhteisö, jolloin metodiin on luontevaa yhdistää myös erilaisia lähityöskentelytapoja. Vaikka niissä on luontevaa pyrkiä konsensukseen, sillä on riskinsä. Yhtenäisen näkemyksen hakeminen saattaa johtaa huonoihin kompromisseihin ja jättää huomiotta marginaalinäkemykset, joista jotkut muuten tunnistettaisiin heikoiksi ja varhaisiksi signaaleiksi tulevasta trendikehityksestä. Riskejä voi välttää sillä, että konsensuspaine siirretään viimeiselle kierrokselle, josta on häivytetty ne teemat ja aihiot, joista ei ole välttämätöntä olla yhtä mieltä.

Minidelfoilla on käyttöä myös laajoissa tutkimushankkeissa, jos ne ovat pilkottavissa useiksi osatutkimuksiksi. Parin viime vuoden aikana on toteutettu tutkimuskokonaisuuksia, jotka perustuvat useisiin toistensa kanssa kommunikoiviin delfoi-paneeleihin. Niitä voisi nimittää monidelfoiksi. Useimpiin niistä sisältyy kokoomavaihe, jossa rakennetaan kokonaissynteesi.

Tiimi- ja roolidelfoit

Delfoi kehitettiin luomaan yhteys asiantuntijatiedon ja päätöksenteon välille. Delfoin tehtävänä on silloin simuloida nopeaa ratkaisua edellyttävä päätöksentekotilanne riittävän luotettavasti ja monipuolisesti. Päätöksenteon läheisyys on omiaan toiminnallistamaan ja motivoimaan paneelia. Sama vaikutus voi olla paneelin ryhmittämisellä tai roolittamisella.

Turoff (1998) kumppaneineen kuvaa tutkimusprosesseja, joissa on useita rinnakkaisia asiantuntijayhteisöjä omine intresseineen. Kussakin ryhmässä voi olla muista poikkeava kommunikaatiostruktuuri kyselyineen ja keskusteluineen. Ryhmiä voi pitää eräänlaisina kollektiiviasiantuntijoina, joiden perspektiivit on koottavissa yhteiseen metaympäristöön.

Asiantuntijaryhmät toimivat kollektiivina neuvotellen keskenään ja osallistuen prosessiin yhteisin vastauksin kuin yksittäinen asiantuntija. Tiimiytetty järjestely tuottaa etukäteen pohdittua ja keskusteltua osallistumista, jossa anonyymiin ja etäännytettyyn prosessiin voidaan yhdistää kasvokkain tapahtuvaa lähitoimintaa.

Tiimidelfoi soveltuu myös pedagogisiin tarkoituksiin. Opiskelijat oppivat vuorovaikutuksen ja argumentoinnin metataitoja sekä panelisteina että managereina. Pedagoginen delfoi voidaan ja kannattaa toteuttaa samojen vaiheiden kautta kuin tosidelfoi. Tavoitteetkin ovat yhtäläisiä: tuotetaan vaihtoehtoja, näkökulmia ja argumentteja tarkasteltavan ilmiön ymmärtämiseksi. Opiskelijapaneelia voi tilanteesta riippuen moniäänistää sidosryhmäedustajilla kuten vanhemmilla tai päättäjillä.

Roolipeleillä voi simuloida asiantuntija- ja kohderyhmiä, jotka eivät muulla tavalla ole tavoitettavissa. Roolit katalysoivat kommentoinnin käynnistymistä ja vapauttavat mielipiteisiin, joiden suhteen muuten esiintyy niukkuutta. Koulutilanteissa lähtöroolit jaetaan tyypitellen vastaajille, jotka pitäytyvät niissä ensimmäisen kierroksen ajan. Toisesta kierroksesta eteenpäin heidät vapautetaan lainarooleista argumentoimaan vaihtoehtoja ”omana itsenään”.

Roolit tekevät delfoista pelin, jonka kautta paneeli voidaan etäännyttää tavallisista rationaalisista tavoista toimia ja pyrkiä ratkaisuihin. Managerin perinteistä keinovalikoimaa on apuroolien käyttö, joilla esimerkiksi vauhditetaan keskustelua. Managerit pyytävät tiettyjä asiantuntijoita käynnistämään argumentoinnin saadakseen keskustelun "oikeille uomille" tai ohjaavat "toisinajattelijapanelistia" olemaan rohkeasti kärjekkäitä.

Barometrit ja avoin delfoi

Kansalliset delfoit ovat korkean profiilin asiantuntijametodisovelluksia, joilla pohjustetaan lainsäädännön kehitystä tai jonkun toimialan strategista päätöksentekoa. Verkossa niidenkin osallistamispiirin laventaminen on mahdollista, kuten Millenniumin tulevaisuusennakoinneissa on jo tehty. 

Millennium-projektin delfoisovelluksissa "äänestäminen" ja argumentointi on avointa. Niistä on myös kehitetty barometrejä, joita avataan jatkuvasti tai jaksoittain vastattavaksi. 1990 luvulla opetusministeriö toteutti Suomessa kolmen sivistysbarometrin sarjan (Kuusi, Kaivo-oja & Koski 1997), jolle verkkoon siirrettyinä olisi tarjolla useita lisäoptioita. Asiantuntijapaneelin rinnalle voidaan luoda kansalaisäänestys ja – argumentointi, joka vahvistaisi sekä asiantuntijuutta että – osallisuutta.  Organisaatiot ja ryhmät saattaisivat halutessaan osallistua delfoi-barometriin myös yhteisöinä, jolloin on mahdollista verrata vastausjakaumia ja tulevaisuuspohdintoja muihin kanssa.

Barometrin luonteeseen kuuluvat toistuvat mittaukset, jotka paljastavat tarkasteltavan ilmiön kehityspolkua ja joissakin tapauksissa myös niiden ajallisuutta. Muutamista opetusministeriön sivistysbarometrin kymmenen vuoden takaisista tietoyhteiskuntamittareista aika on ajanut ohitse.  Jatkuvaan tai jaksottaiseen äänestykseen ja argumentointiin sopivat parhaiten kestoteemat kuten kysymykset sivistyksen luonteesta tai yksilön ja yhteisön suhteesta. Kiintoisia ovat barometrit, joissa onnistutaan seuraamaan jonkun ilmiön diffuusiota varhaisesta signaalivaiheesta kyllääntymispisteeseen asti. Tulevaisuustiedon elinkaarta on hyödyllistä seurata historiatiedoksi asti.

Menetelmätulevaisuutta

Vaihtoehtoiset tulevaisuudet avaavat mieliä, mutta vasta yhteisöprosessit tekevät niistä jaettuja. Vaihtoehtojen välillä on mahdollista tehdä rationaalisesti valintoja, jotka perustuvat eri tulevaisuuksien hyötyjen ja haittojen punnitsemiseen. Delfoi-paneeli on yhteisösimulaatio, jossa asiantuntijat saatetaan yksin ja yhdessä tekemään valintoja ja perustelemaan niitä. Paneeli on kuin ”pienoisparlamentti”, jossa edustuksellisuuden yksiköksi on valittu ihmisten sijasta mielipiteet.

Paneelin toiminnalle sopivat samat kriteerit kuin luovalle toiminnalle yleisemminkin. Olennaista on paneelin kyky tuottaa aineistoa useista eri kategorioista ja näkökulmista (luokkarariteetti). Toinen kriteeri korostaa kykyä tuottaa paljon aineistoa (kvantiteetti). Silläkin on merkitystä kuten erilaiset ideointitekniikat ja aivomyrskyt osoittavat. Kolmas kriteeri ilmaisee kykyä tuottaa sitä, mitä muuten ei syntyisi (originaliteetti).

Onnistunut argumentatiivinen delfoi – tutkimus tuottaa runsaasti mielipiteitä ja argumentteja monesta eri näkökulmasta hylkimättä harvinaisia ja poikkeavia aloitteita. Päinvastoin vähemmistönäkemyksille annetaan erityinen merkitys, jota voidaan välittömästi testata paneeliäänestyksin ja argumentein. Vahvistuva kehityssuunta on eri tulevaisuusmenetelmien yhdistely. Delfoilla on punnittu heikkoja signaaleita (Hiltunen, Kuusi & Linturi 2000) ja luotu skenaarioita. (Etu 2000. Tapio 2002a) Se voi olla myös osa toimintatutkimusta ja pehmeän systeemimetodologian (Rubin 2000) visioprojektia.

Vaikka delfoi-paneelin valinnassa on meritokraattisia lähtökohtia, osallistumista voidaan monin tavoin laajentaa ja paikallistaa. Paikallistamalla metodi viedään tulevaisuustyökaluksi työyhteisöihin ja luokkahuoneisiin. Laajentamalla delfoi avataan kansalaiskeskustelulle ja barometritoiminnalle. Sillä tiellä delfoista kehittyy aiempaa osallistavampi menetelmä. Metodikehitystä voi tarkastella myös matkana kohti monimuotoistuvaa tulevaisuussimulointa, jossa tutkiminen, päätöksenteko ja itse toiminta kytkeytyvät samaan menetelmävetoiseen tulevaisuuden muotoiluun.

Delfoi-prosessissa on perimmiltään kyse oppimisesta. Tähän asti oppiminen on keskittynyt paneelin keskellä orkestroivaan manageriin, mutta yhä useammin oppijasubjekti on manageriryhmä tai jopa koko paneeli. Uudistuvan delfoin tärkeimpiä tehtäviä on kehittää toimintatapaa, joka tukee yhteisön dialogista ja popperilaistyyppistä oppimista. Oppimisen evoluutiossa yhteistoiminnallinen oppiminen on luonnollinen jatke yksilöoppimiselle. Informaatio on oppimisen raaka-ainetta ja merkityksenanto sen tulos. Delfoi – prosessi luo ja jakaa molempia.

Katsauksen aluksi esitettiin kysymys, onko delfoi menettämässä ominaislaatunsa. Ei ole. Edelleen on tarvetta rationaaliseen argumentointiin, jota etuintressit tai asemat eivät piilo-ohjaa. Yhä on tarvetta lähestyä tapahtumattomia ilmiöitä tavalla, joka sallii monet mahdollisuudet, mutta auttaa seulomaan vaihtoehdoista paitsi todennäköiset myös haluttavat polut. Ajan haasteita on tehdä se tavalla, jossa asiantuntijahyvä ei valu vain eliitistä alaspäin vaan prosessit ovat molemminsuuntaisia ja ajankestäviä. Yksittäisen menetelmäpiirteen mukana- tai poissaolo ei ole merkityksellistä.

Jos pitää listata kolme hallitsevinta piirrettä nyky-delfoista, kallistun AAA -liikkeen suuntaan. Valtaosa tulevistakin delfoi – tutkimuksista perustuu ”anonyymien asiantuntijoiden argumentointiin.” Menetelmä arkistuu, yksinkertaistuu ja moninaistuu. Siinä missä AA -liikkeessä otetaan 12 askelta, AAA:ssa riittää joskus yksi kierros, useimmiten toki enemmän.

Kirjallisuus

Viitteet