eDelfoi -hallinnointi: Prosessi

Ohje käsittelee eDelfoin erilaisia tiloja ja prosessiominaisuuksia. Tutkimusryhmän manageri voi muutella toimintaympäristön tilaa ja palveluita prosessinhallinnan avulla sen mukaan, mitä kulloinenkin delfoin kierrostilanne edellyttää.

Kierrosten hallinta

Panelisti näkee oletustilanteessa pelkän kyselylomakkeen.

Kierrosten tilaparametrit ovat ohjeellisia. Tutkimusasetelmasta riippuu, minkä tilan manageri valitsee. Käytettävissä on kolme eri näkymää kyselyyn: kyselylomake, tulokset ja keskustelu. Niitä voi variodia erilaisin yhdistelmin.

Toiselle kierrokselle siirryttäessä vastaukset voidaan avata panelistien näkyviin samalla, kun he voivat muuttaa omia vastauksiaan.

Panelistien näkymä vaihtuu siten, että he voivat vaihtaa näyttötilaa vastaus- ja tulostilanteen välillä. Kysely- ja tulokset – tila ovat aina toistensa vaihtoehtoina eikä niitä voi katsella samaan aikaan.

Toisella ja kolmannella kierroksella keskitytään argumentointiin. Sitä varten lisätään uudeksi näkymäelementiksi keskustelufoorumi.

Keskustelualue asetetaan aina näytölle ennen varsinaista kyselyä tai sen tuloksia.

Erilaisten näyttötilojen lisäksi manageri voi viestittää ryhmän etusivulla kierrosten välisestä tauosta.

Komento ei vaikuta itse kyselyihin. Sen seurauksen tutkimusryhmän etusivu vaihtuu ja sille tulee teksti toisen kierroksen sulkeutumisesta.

Rekisteröinti

Hallinnoinnin prosessitilassa on myös url-osoite, johon manageri voi ohjata panelistit itse rekisteröitymään. Itserekisteröiytmisen hyviä puolia on se, että managerin ei tarvitse nähdä syöttömisen vaivaa sekä se, että panelistit voivat itse määritellä tunnuksensa. Pulmia kuitenkin voi tulla, jos panelistin tiedot ovat jo ennestään järjestelmässä.

Dokumenttien kommentointi

Palataan takaisin prosessien ohjaukseen. Kommentointimahdollisuus voidaan avata kyselyiden lisäksi Materiaalit – osion dokumenttien yhteyteen.

Keskustelutila tulee dokumenttien loppuun päinvastoin kuin kyselyiden yhteydessä, jolloin keskustelu on aina ennen muita tiloja.

Herätteet

Kyselyiden yhteydessä olevaan voidaan kytkeä herätetoiminto, jolloin manageri saa sähköpostiinsa tiedon siitä, kun keskustelalueelle ilmestyy uusi viesti.

Herätteen avulla manageri pysyy ajan tasalla argumentoinnin kehityksestä ja voi halutessaan puuttua keskustelun kulkuun.