Hakulomake

Delfoi -verkkokurssi 21.01.-06.06.2008

Delfoi-verkkokurssi järjestetään Metodixin ja Internetixin yhteistyönä jatkuvahakuisena, mutta niin että täysi suoritus on mahdollinen alkaen 21.1. Avoimen korkeakoulun kurssi on neliosainen. Opiskelun voi rajata ja jaksottaa haluamallaan tavalla. Vain opinnot käynnistävä kolmen viikon alkujakso syyskuun jälkipuoliskolla on löysästi aikaan sidottu. Sen jälkeiset opiskelut voi rytmittää haluamallaan tavalla, joten toisesta jaksosta alkaen kurssiohjelman aikataulu on viitteellinen.

Kurssin opinnolliset suoritteet määritellään työnäyttöjen mukaan. Kaksi metodiasiantuntijaa arvioi jokaisen tutkimusprojektin (ks. kurssijaksotus ja viitteelliset suoritteet).

Verkkokurssien tukena järjestetään vuodessa kahdeksan lähityöpajaa, joihin voi tietyin osin osallistua myös etänä. Työpajoissa vierailee menetelmä- ja ohjelma-asiantuntijoita, jotka esittelevät ajankohtaisia metoditeemoja, opettavat ohjelmiston käyttöä ja arvioivat kurssilaisten tutkimussuunnitelmia ja töitä. Pajat vauhdittavat menetelmän ja ohjelmiston haltuunottoa, ja pohjustavat myös kehittäjäyhteisöön liittymistä. Kaikki kurssiosiot läpikäyneet kutsutaan eDelfoi-yhteisön jäseniksi.

I Perustiedot

Suku- ja etunimi (sukunimi ensin)

Sähköposti

Lähiosoite

Postiosoite

Puhelin

II Jäsenyydet *

Olen rekisteröitynyt Metodix-käyttäjä
Olen Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry:n jäsen
Olen delfoi-jatkokurssilainen (jatkan edelliseltä kurssilta)
Olen eDelfoi-kehittäjäyhteisön jäsen

III Tarvitsen delfoi-verkkokurssia

Menetelmäopiskeluun
Opinnäytteen tekemiseen
Tutkimuksen toteuttamiseen
Työtehtävien hoitamiseen
Muuhun tarkoitukseen, mihin?

Yhteydenotot:

Hannu Linturi

hannu.linturi@metodix.com

Puhelin: +358 400 815 815, tai

Jenni Linturi

jenni.linturi@uta.fi

Puhelin +358 40 72 14 779

Osoite: Otavankatu 7, 50100 Mikkeli

Kiitos hakemuksesta!

* Rekisteröityneille Metodix-käyttäjille (www.metodix.com) ja Tulevaisuuden tutkimuksen seuran (www.futurasociety.fi) jäsenille delfoi-kurssi on työpajoja lukuunottamatta maksuton. Muille kurssi maksaa 100 euroa. Työpajoihin osallistuminen maksaa 100 euroa riippumatta kuinka moneen pajaan osallistuu.


    Lataa RSS feed
Ajankohtaista
Anita Rubin, Roope Mokka ja Olli Luukkainen keskustelevat tulevaisuuden koulusta YLE Teeman Opettaja-tv:ssä maanantaina 6.9. klo 18.00. Ja kanavahan oli YLE Teema
1.9.2010 23:37
Heikoista signaaleista väitellyt Elina Hiltunen vierailee syyskuun delfoi-pajassa 24.-25.9. Pajan teemana ovat heikot signaalit ja villit kortit.
31.8.2010 12:15
Syksyn työpajoissa ovat esillä Delfoi-metodin lisäksi heikot signaalit, barometrit ja systeemimetodologia.
26.8.2010 14:05
Tulevaisuudentutkimuksen menetelmäkoulutus uudistuu, laajenee ja monimutoistuu syksyllä 2010.
2.7.2010 13:46
Delfoita pääsee opiskelemaan ympäri vuoden. Koulutus tapahtuu verkossa ja verkko-opintoja tukevissa työpajoissa.
8.6.2009 8:51
Katsauksessa tarkastellaan menetelmäpiirteitä viimeaikaisen tutkimuksen valossa. Erityisesti pohditaan asiantuntijuuden muuttuvaa luonnetta sekä sen vaikutuksia menetelmäkehitykseen. Delfoille ennustetaan uusia käyttökohteita.
17.4.2008 21:49