eDelfoi -infoeDelfoin käyttö edellyttää käyttöoikeuksia. Niistä vastaavat ohjelmistolisenssin hankkineet organisaatiot. Lisenssien hinnoista ja hinnoitteluperiaatteista Yhteystiedot -osassa. Ohjelmisto sopii paitsi varsinaisten delfoi -tutkimusten tekoon myös survey -tyyppisten kyselyjen toteutukseen sekä vuorovaikutteisen toimintaympäristön ylläpitoon. Ohjelmaan voi perehtyä demotunnuksin (tunnus: student01, salasana: student01). Sitä ennen kannattaa tutustua ohjelmistopiirteisiin oppaiden avulla. Mitä on delfoi -metodi?Delfoi-metodia käytetään useimmiten erilaisten näkemysten, ideoiden ja perustelujen tuottamiseen suunnittelun ja päätöksenteon pohjaksi. Menetelmä sopii hyvin silloin, kun tutkittava asia ja ongelma ovat avoimia. Sellaisia ovat tulevaisuuden tapahtumat, joiden suhteen vallitsee vaihtoehtojen moneus. Tulevaisuus tapahtuu aikanaan, mutta se myös tehdään ja tahdotaan. Delfoi-tekniikan avulla voidaan käynnistää tulevaisuusvaihtoehtojen punninta ja valinta. Delfoi on asiantuntijamenetelmä. Sen raatiin – jota nimitetään paneeliksi – valitaan tarkasteltavaa aihetta eri näkökulmista hallitsevia eksperttejä, joilla arvioidaan olevan poikkeuksellista tutkittavaan aihepiiriin kohdistuvaa tietoa ja näkemystä. Asiantuntijat saatetaan vuorovaikutukseen aiheen teemojen ja toistensa kanssa tavalla, jossa korostuvat asiaperustelut eli argumentit vastaajien aseman ja auktoriteetin sijasta. Delfoi-menetelmän lähestymistapa on tieto-opillisesti popperilainen. Tutkimusprosessissa tuotetaan erilaisia näkökulmia, hypoteeseja ja väitteitä, jotka saatetaan avoimen asiantuntijatestin ja argumentoinnin kohteeksi. Prosessissa pyritään seulomaan arvokkaat tulevaisuusargumentit näkemyksellisen toiminnan ja päätöksenteon raaka-aineiksi. Vaarallista ei ole, vaikka asiantuntijat ovatkin erimielisiä paitsi argumenteista myös tavoitteista, vaihtoehtojen todennäköisyydestä ja haluttavuudesta. Delfoi –metodi käynnistyy kyselyllä, joka kohdistetaan asiantuntijapaneelille. Päinvastoin kuin tavalliset gallupit mielipiteitä ei vain kerätä analysoitavaksi, vaan vastaustieto kierrätetään takaisin vastaajille. Toisella vastauskierroksella he voivat siten perustella omia valintojaan ja kommentoida muiden vastauksia. Näin muodostuu delfoi –menetelmälle ominainen iteraatio. Asiantuntijoilla on joka kierroksella mahdollisuus muuttaa vastauksiaan. Tutkimuksen toteutuksesta vastaavalla managerilla on yhtä lailla lupa muuttaa alkuperäistä kyselyä sen mukaan, mihin tiedonmuodostusprosessi on johtamassa suhteessa tutkimuksen tavoitteisiin. Asiantuntijat vastaavat ja näyttäytyvät toisilleen anonyymeinä. Nimettömyydellä pyritään varmistamaan asiantuntijamielipiteiden ja argumenttien aitous. Ulkoiset intressi- ja valtariippuvuudet pyritään suodattamaan prosessin ulkopuolelle. Delfoi-tekniikka sopii mainiosti pedagogiseen käyttöön. Monet delfoi-harjoitukset on kouluissakin mahdollista tehdä aitoina, todellisina päätöksenteon valmisteluprojekteina. Samalla harjoitellaan sellaisia tärkeitä metataitoja kuten informaation hakua ja tiedon muodostusta, rationaalista argumentointia, kuuntelevaa dialogia, eri näkökulmien ymmärtämistä sekä avointa ja uteliasta suhdetta ilmiöihin, joiden suhteen osallistuja voi olla paitsi tarkastelija myös vaikuttaja.
ProsessiTutkimusprosessi käynnistetään asiantuntijakyselyllä, joiden tuloksia ekspertit jatkokierroksilla anonyymisti perustelevat. Tutkimuksen manageri muokkaa jatkuvasti toimintaympäristöä luoden tarvittavat tukisisällöt ja kyselykierrokset, valiten asiantuntijapaneelin ja ohjaten prosessin tutkimuskierroksia. eDelfoi on suunniteltu tukemaan delfoi -prosessia, jonka vaiheita voivat olla esimerkiksi:
Esitetty vaiheistus on viitteellinen. Kriittisiä vaiheita ovat (kiista)kysymyksen asettelu, asiantuntijaryhmän muodostaminen, eteneminen tutkimuksen toisille kierroksille ja loppuraportin laatiminen argumentoinnin ja palautteen perusteella. Jokainen tutkimusprojekti on oma toimintaympäristönsä (mm. kyselyt, keskustelut, sisältöpalvelut, uutiskanavat, tiedosto-ja linkkipalvelu, ryhmäposti, kalenteri), josta voi tehdä myös pysyvän ympäristön. ReferenssejäEnsimmäinen atk-avusteinen internet-sovellus Professional Delphi Scan julkaistiin vuonna 1998. Sen toteuttivat Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuudentutkimuskeskus (http://www.tukkk.fi/tutu) ja Internetix Campus (http://www.internetix.fi) yhdessä. Suunnittelusta ja konseptoinnista vastasivat Jari Kaivo-oja, Osmo Kuusi ja Hannu Linturi. Nykyinen ohjelmaversio on kolmas ja tottelee kutsumanimeä eDelfoi (http://www.edelfoi.fi), jonka rinnalla on käytössä NexusDelfix -sisarohjelmisto. Sen osoite on http://nexusdelfix.internetix.fi. Molemmat ovat osa Metodix -oppimisympäristöä. Nykyistä tai aiempia delfoi -versioita ovat käyttäneet mm. useat yliopistot (Helsinki, Tampere, Turku, Oulu, Joensuu) ja tutkimuslaitokset (VTT, Sitra), viranomaistahot (OPM, maakuntaliitot) ja yritykset (konsulttiyritykset, teollisuus). Tiedustelut osoitetaan Metodixin tiedottaja Jenni Linturille tai ohjelmistokonseptin kehittäjä Hannu Linturille. Teknisissä asioissa yhdyshenkilö on käyttöliittymän suunnittelija Jari Lankinen. edelfoin, NexusDelfixin ja Nexuksen koulutusta tarjoavat Internetix Campus, Metodix ja Edunetix ry.
(c) Futunet & Internetix 2009 |
Ajankohtaista
Katsauksessa tarkastellaan menetelmäpiirteitä viimeaikaisen tutkimuksen valossa. Erityisesti pohditaan asiantuntijuuden muuttuvaa luonnetta sekä sen vaikutuksia menetelmäkehitykseen. Delfoille ennustetaan uusia käyttökohteita.
17.4.2008 21:49
|